Reipas Remu

Tänään valkeni kolmas aamu kun tuo neli jalkainen ruttunaama meillä täälä Hyvinkäällä pyyheltää, Remu.

Ensimmäisen yö oli hieman hankala, omistajalle. Heräsin itte jo viideltä, malttamaton kun olen. Remu jatko nukkumista vähät mun heräämisestä välittämättä. Sen pahin vihollinen oli sen huoneen kynnys. Kun sen sai ylitettyä niin johan oltiin polleeta poikaa. Koko ajan se oli reipas, mutta kun ekat vieraat saapu illalla kattomaan niin oli ihan kingi. Ja se sosiaalisuus, jokaisen luo innokkaasti vuorotellen. Ulkona ollaan käyty ja se kyllä oli jännää ja uutta, sekä hieman pelottikin. Mutta kun vieraat oli mukana, ehei pelottanu ja ei ollu koskaan pelottanukkaan.

Remu on melkonen persoona, vaikka onkin vasta tollanen taistelu mato. Kovin on sosiaalinen ja leikkisä, se alkukantainen ajatus että enkkubullit ois sohvaperunoita on kokonaan hävinnyt.

Toisena päivänä meille tuli ensimmäiset vieraat, miehen perhettä. Viisi henkeä, yksi muksu. Remu silmin nähden rohkaistui ja halusi näyttää olevansa iso poika. Sympaattisuudella ja itsepäisyydellä herra on löytänyt jokaisen vierailian sydämestä paikan. Vastaanotto on ollut siis ihana, kukaan meidän ihmisistä ei ole kyseenalaistanut rotuvalintaamme.

olimme harkinneet rotua muutaman vuoden ja olimmet tietoisia mahdollisista sairauksista ja olimme haalineet rotutietoutta paljon. Kun aloimme vuosi sitten puhumaan varmana siitä, että hankkisimme enkkubulli uskaltui muutama tuttava tulla sanomaan, että olemmeko me miettineet valintaamme loppuun asti. Olimme me.

Kasvattajia selasimme netistä pitkään ennen kuin olimme edes valintaamme tehnyt. Sitten kiinnyimme yhtiin sivuihin, jossa oli kattavat tiedot kaikista koirista sekä puhuttiin totuuden mukaisesti rodusta (Bakeapplebeach bulldogs). Samalla minuutilla sivuille tuli ilmoitus, että yksi uros ja yksi naaras on vapaa. Laitoimme kasvattajalle sähköpostia. Ja vastaus tuli seuraavana päivänä. Yksi pentu oli varattu meille. Kasvattajan valinta, kira oli niin varma ettei monen tunnin ajomatka haitannut. Soitimme ja sovimme että tulisimme juttelemaan ja kyselemään rodusta. Olimme sydämmellisesti tervetulleet.

Ensimmäisellä kerralla kun menimme, oli ajatus vain keskustella rakentavasti pennun ottamisesta. Pointti ei ollut siis nähdä koiria. Kumminkin kun ajoimme pihatielle ja näimme pentueen emän juoksemassa metsästä kasvattajan luo, olin myyty tälle rodulle.

Kun näimme pentuuet, siis kolme viikkoisina niin tiesimme heti, kuka oli Remu. Ja kyseinen riiviö muuttikin loppu peleissä meille.

Lähtiessämme olimme pelkkinä kysymysmerkkeinä. Vihdoin ensimmäinen askel kohti uutta perheen jäsentä oli otettu.

Toinen vierailumme oli kolmen viikon päästä, jolloin menimme valitsemaan pennun. Kaksi oli jäljellä. Ja me valitsimme mustasilmä Susannan, tai oikeestaan se valitsi meidät jo ensimmäisellä kerralla.

Kolmen viikon päästä kävimme hakemassa Remun, eli kolme päivää sitten. Kasvattaja oli huippu ja kaikki sujui todella hyvin. Ainoa asia mikä harmittaa, on se että kasvattaja asuu niin kaukana (Kuopiossa). Näkisin mieluusti useammin häntä.

@Sarppa